info@tuomarniemi.fi
+358 40 1471 555
Tuomarniemen kartano
Polvijärventie 116
83500 Outokumpu
Suomi Finland
     
Tänään on lauantai, 21. Lokakuuta 2017    |  Klo  16:42 |
  Fasaanin ajojahti majoituksella ryhmille ja yrityksille Takaisin

Tule fasaanin ajojahtiin Outokumpuun Pohjois-Karjalaan. Koe unohtumaton jahti Tuomarniemen Kartanolla.

KYSY TARJOUS!

 

Kartanojahti-paketti, ryhmän koko 6-10 hlöä. Paketin hintaan sisältyy majoituksen lisäksi tulolounas, makkaranpaisto jahdin lomassa, savusauna jahdin jälkeen, riistapäivällinen ja aamupala seuraavana aamuna. Jahtiin voit tulla yksin tai kaverien kanssa, ja mikäli ryhmäsi koko on 6-10 hlöä voimme järjestää jahdin Teille myös muina ajankohtina. Soita ja kysy lisää!

 

Kartanojahdin ohjelma (esimerkki):

klo 11-12 saapuminen Tuomarniemeen, majoittuminen

klo 12-13 keittolounas ja kahvit

klo 13-17 fasaanin ajojahti (3-4 ajoa)

klo 17-18 riistaparaati ja saaliin käsittely

klo 18-20 savusauna lähes 100 vuotta vanhassa aidossa savusaunassa

klo 20--> riistapäivällinen ja illanvietto seuraavana aamuna aamupala ja kotiinlähtö

Fasaanin ajojahti toteutetaan peltosaarekkeista koiralla ajaen. Passipaikat on merkattu, ja ne arvotaan ennen jokaista ajoa. Jahdin lomassa paistamme makkaraa nuotiolla, ja ajojen välissä on aina hetki seurustelulle ja kokemusten kertaamiselle. Jahdin ja riistaparaatin jälkeen siirrymme savusaunan lempeisiin löylyihin ja riistapäivälliselle.

Jokaisella metsästäjällä on oltava oma ase hallussapitolupineen ja voimassa oleva metsästyskortti eli riistanhoitomaksu maksettuna. Jahtiin osallistuvien tulee varustautua säänmukaisella vaatetuksella, muuten asu vapaa sekä jahdissa, että päivällisellä. Osallistujamäärä max 10 hlöä, majoitus Kartanon yläkerrassa 2-3 hengen huoneissa.

Patruunavaatimus: haulikoko #6 (2,75 mm), patruunassa oltava pahvihylsy ja huopavälitulppa.

Myyntiehdot

Ajojahti toteutuu, mikäli jahtiin ilmoittautuu vähintään 6 metsästäjää. Mikäli minimiosallistujamäärä ei täyty ja jahti ei toteudu, kauppahinta palautetaan kokonaisuudessaan. Jos asiakas peruuttaa varauksen, ei maksua palauteta. Tuomarniemen Kartanolla on oikeus peruuttaa varaus mikäli kyseessä on ylivoimainen este (force majeure). Asiakkaalla on tällöin oikeus saada maksamansa summa takaisin kokonaisuudessaan. Jos jahti joudutaan keskeyttämään jonkin ulkopuolisen tekijän tai asiakkaan häiriökäyttäytymisen takia, niin maksua ei palauteta.

 


Tuomarniemen varausehdot Toimintaohjeet hätätilanteessa ©  NettiTieto Oy 2017